Ajelimme juuri Tampereelta nuokkuen pimeän sateen ja mustuuden läpi toimistolle. Maanantai ei olisi voinut olla maanantaimpi: musta asfaltti imi kaiken valon, radiossa melankolisia iskelmiä ja pitkä työviikko edessä. Miten tässä synkkyydessä pystyisi heräämään...? Kun käännyimme kohti toimistoa, näkymä muuttui yllättäen – Hämeen linna vastaanotti meidät upeassa juhlavalaistuksessa, siniristiliput ja kaikki. Itsenäisyyspäivä meni jo - mitä vielä juhlitaan? Ai niin: tänään on Sibeliuksen syntymäpäivä. Hänen syntymästään on kulunut 160 vuotta.
Komeaahan se oli astella toimistolle, Sibeliuksenkatu 25:een. Täällä sitä ollaan, Sibeliuksen syntymäkaupungissa, Sibeliukselle omistetun puiston vieressä. Osoite itsessään tuntui yhtäkkiä merkityksellisemmältä, kuin olisimme saapuneet pieneen juhlaan, jossa historia, kulttuuri ja arki kohtaavat.
Viikonlopulta mielessä oli vielä monta koskettavaa hetkeä: sankarihaudat, Tuntematon sotilas televisiosta ja tietenkin Finlandia, joka soi aina niin kuin se olisi kuultu ensimmäistä kertaa. Tiesittekö, mikä oli Finlandian alkuperäinen nimi? Suomi herää.
Sibeliuksen syntymäpäivä ajoittuu itsenäisyyspäivän tienoille, jolloin ajatukset luonnostaan kääntyvät Suomen historiaan ja sen merkitykseen. Sankarihaudat, hiljaiset rivit, mustat ristit ja kynttilät eivät koskaan jätä kylmäksi. Ne muistuttavat siitä, että itsenäisyys ei ole itsestäänselvyys, eikä Suomi ole vain karttakohde tai hallintomuoto – se on koti, kieli, tarina ja yhteinen tunne.
Suomalaisille historia ja kulttuuri ovat arkipäiväisiä taustavoimia, jotka näkyvät monissa hetkissä – hiljaisina hautausmailla, yhteisinä juhlapäivinä tai tutuissa sävelissä. Sibelius onnistui luomaan musiikkia, joka tuntuu edelleen omalta. Ehkä siksi hänen syntymäpäivänsä muistuttaa jostain meille yhteisestä, ei vain yhdestä säveltäjästä. Itsenäisyys saa näinä aikoina uuden, erilaisen kaiun.
Kotimaisuuden merkitys muuttuu ajan mukana. Se voi olla paikallisia palveluita, selkeää kieltä, yhdessä tekemistä tai vain tunne siitä, että jollain tavalla kuuluu tähän paikkaan. Ja kun ajamme sateisessa pimeydessä kohti Hämeenlinnaa ja näemme juhlavalaistuksen ja lipun, se on pieni muistutus siitä, että Suomi on koti – ilman suuria sanoja.
Karoliina Nisula
(ei niin) Totinen Torvensoittaja