Mutta totta se on: Suomessa IT-alalla vain 28% on naisia. Miksi ihmeessä? Koodaus ei ole vain miesten hommaa. Paras lenkkikaverini on koodari. Keski-ikäinen nainen ja nörtti. Koodaus ei ole iästä tai sukupuolesta kiinni, vaan ominaisuuksista ja ennenkaikkea kiinnostuksesta. Kaikille se ei toki sovi. Minä sitkeästi yritin harrastusmielessä opetella, mutta en päässyt "Hello World" -komentoa pidemmälle. Ja hyvä niin. Meidän talon koodarit huokasivat helpotuksesta ja toivoivat minun pysyvän mustan ruudun toisella puolella jatkossakin.

Minun onnekseni IT-ala on paljon muutakin kuin koodaamista.  Se on ihmistuntemusta ja viestintää. Pitää selvittää, mitä asiakas todellisuudessa haluaa, vaikka hän ei itsekään sitä oikein hahmottaisi. Se on yhteisöllistä luovuutta, kun kehitetään aikaa kestäviä, teknisesti tyylikkäitä ja käyttäjäystävällisiä ratkaisuja. Minä kerron koodarille, mitä ruudulla pitäisi tapahtua - ja hän taikasormillaan toteuttaa sen. Se on jännittävää salapoliisityötä, kun yritämme yhdessä selvittää, mitä on tapahtunut: onko kyseessä järjestelmävirhe, käyttäjävirhe vai monien asioiden yhteensattuma. Se on mielettömiä kicksejä, kun mahdottomalta tuntuva asia lopulta ratkeaa. Ja kicksejä siitä, että saa joka päivä tehdä töitä huipputiimin kanssa. Avoimen lähdekoodin maailma on vielä oma juttunsa. Tiimi onkin maailmanlaajuinen ja yhteisöstä löytyy aina apuja.

IT-ala ei todellakaan ole tylsää tekniikkaa, numeroita ja bittejä. Jokainen päivä on erilainen. On hienoa, että tahot kuten Fuugin säätiö, COSS ja Ohjelmisto- ja e-business ry vievät tätä viestiä eteenpäin. Ilman tietämystä moni ammattiaan pohtiva hyppää kokonaan tämän uravaihtoehdon ohi, koska "se ei ole mun juttu". Mutta se oma juttu saattaa löytyä ihan eri paikasta kuin alunperin olisi kuvitellut. Parhaita ovat ne paikat, joissa on monenlaista osaamista ja monenlaisia tyyppejä: mimmejä, jätkiä, heeboja ja tätejä. 

Mimmit koodaa - todellakin!